Uutiskatsaus tulevaisuuteen...
Eduskunta pohtii lakialoitetta; ääneen lausumattomien, väärien ajatusten kriminailisoimisesta. Ongelmana on kuitenkin pidetty psykologisen tunnistusjärjestelmän toimivuutta. Demla haluaa vastuuseen vain todelliset, vääriä ajtuksia ajatelleet kansalaiset. Tunnistusjärjestelmä on ongelmallinen, sillä virhemarginaali on ollut jopa 30%.
Eläinten oikeusjärjestö Animalia on tehostanut iskujaan keinoturkisten käyttäjiä vastaan. Esimerkiksi tekoturkisten spreijaukset ja satunnaiset pahoinpitelyt ovat lisääntyneet.
Animalian tiedotusvastaava perustelee: Viesti on selkeä; symbolinen tekoturkisaate on potentiaalinen rikos eläinkuntaa kohtaan. Se kuvastaa mm. piilotajunnallisia väkivaltaoireita ja väärien arvojen mainontaa.
Poliisi ei toistaiseksi ole ottanut kantaa asiaan.
Valtakunnan identiteettiviraston mietinnön mukaan, identiteettivarkautta ei voida pitää rangaistavana tekona, jos molemmat, saman identiteetinomaavaat henkilöt tuottavat saman verokertymän. Ehtona kuitenkin pidetään sitä, että molemmat veronalaiset on tavoitettavissa, jos lisäverojen velvoite on aiheellinen.
Suomalaisen Työn Liiton rekrykioski on kaadettu Namibiassa, Syyllinen saatiin kiinni vihjeiden perusteella. Pidätettynä on suomalainen offsetpainofirman toimitusjohtaja, joka hävisi Suomalaisen Työn Liiton kilpailutuksen, puolalaiselle yritykselle. Poliisin mukaan rikoksella on rasistinen motiivi.
Tasa-arvovaltuuskunta on antanut lausunnon yhteiskunnallisesta nepotismista. Nepotismikeskustelu on jo kauan vellonut eurooppalaisessa mediassa. Tasa-arvovaltuuskunnan antaman lausunnon mukaan voidaan pitää oikeutettuna, että hyväksi koetulle perimälle annetaan liikkumatilaa, oikeutetun suosimisen tulee kuitenkin rajautua tiedotusnäkyvyyteen ja hyvin palkattuihin valtion virkoihin.
Kempeleellä on havaittu katoamistapaus. Kansalainen, X on viimeksi havaittu työpaikallaan Kempeleen pakkosiirtolassa maanantai-iltapäivällä. Siirtolan läheisyydestä on löydetty mikrosiru ja antabuskapseli. Karhuryhmä on hälytetty paikalle.
Viranomaiset huomauttavat, että mikrosirun laittomasta poistosta voi seurata tuntuva rangaistus. Antabuskapselin laittomasta poistosta voi vastaavasti seurata AA-kerhoa sekä sakkorangaistus.
Viranomaiset pelkäävät mikrosirujen poistovillityksen aiheuttavan samankaltaisen valvontaongelman kuin viimevuotinen sirujen kopiointivillitys, jolloin mm. sosiaalitukia ohjautui myös identiteetin kopiolle.
Käteisen rahan käyttökieltoa on rikottu törkeästi Tyrnävällä. Rikolliset olivat, tekaistuin syin, saaneet tililtään rahaa ja tuhlanneet varallisuutensa tuntemattomalla tavalla. Vain pieni osa rahaliikenteestä on pystytty taltioimaan. Valtion rahavirasto on laskenut menettäneensä noin tuhat euroa verotuloja. Tyrnävän poliisi huomauttaa, että pimitettyjen varojen käytön rangaistusseuraus koskee kaikkia osapuolia.
Valtakunnallisen uutistoimituksen tutkiva journalistikeskus on tutkimuksissaan havainnut että huomattavalla verojen kiristämisellä voidaan saavuttaa jopa 300000€ tulot per kansalainen. Tutkiva journalistikeskus ei ole, lähdesuojaan vedoten, paljastanut tutkimuksen perusteita.
Kreikkaliset, italialaiset ja espanjalaiset ovat tympääntyneet suomalaisten flegmaattisuuteen. Erityistä vihantunnetta on aiheuttanut maksutapahtumien hitaus. Suurin pelko on, jos pohjoiseurooppalainen flegmaattisuus leviää Keski-Eurooppaan. Erityisesti Kreikka on vaatinut Suomelta selkeää aikataulua erääntyvien eurobondi-maksujen noudattamisesta.
Valtakunnallisen uutistoimituksen saaman tiedon mukaan, ruotsalainen eliittikoulu on joutunut tahattoman sabotaasin kohteeksi. Aktiivinen oppilakunta oli huomaamattaan aiheuttanut räjähdyksen ja tulipalon koulun voimistelusalissa. Tulkkia etsitään.
Olioidenoikeusryhmät haluavat kieltää "apina" sanan julkisen käytön. He perustelevat vaatimustaan mm. sillä, että sana on vanhentunut ja sillä on negatiivisia arvomerkityksiä. Muunmuassa edustaja Wallin jr. on todennut sanan kelpaamattomaksi möbileerattuihin huoneisiin.
Kännykkä/gps-laitteen käyttöpakkoa on rikottu törkeästi Laihialla. Rikokseen syyllistyneen selitys sähkön säästöstä ei vakuuttanut tuomioistuinta. Tuomitulla on ennestään pitkä rikosrekisteri paikallistamis -ja katoamisrikoksista.
Kiellettyjen kirjojen rovio roihusi jälleen Janakkalassa. Tämänkin vuoden poltetuimmat kirjat olivat Orwellin 1984 ja Huxleyn Uusi uljas maailma. Kymmenenvuotis juhlatapahtumaan keräytettiin huomattava vapaaehtoinen osallistujajoukko.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Hauska tarina josta saisi kehittelemällä eteenpäin vaikka mitä :D
Niin joo ja niin lähellä todellisuutta että täytyykin äkkiä pistää rööki palamaan ja ottaa kahvia...Paljon kahvia
Uudessa uljaassa maailmassa ne ovat varmaan kovin kiellettyjä
Nautitaan siis paheista kun vielä ehditään :)
Väännäppä tuosta påkkariksi.
Markkinat löytyy netin somesta.
supizeniläinen kotiäiti, Harmaasusi™
Suksé voi tulla siitä, että täyspäisyyttä
pidetään pian vitsinä.
supizeniläinen kotiäiti, Harmaasusi™

Kommentoi 6 kommenttia